sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Viikon vanhat pullukat





Viikko on vierinyt nopeaan, iloineen ja huolineen, ja tänään pikkuiset täyttävät siis jo 1 viikkoa.  Toistaiseksi kai ainoastaan painokäyrä on heidän kehittymisestään konkreettista kerrottavaa, mutta viikon päästä ollaan jo mielenkiintoisempien asioiden äärellä kun silmät aukeilevat ja pikkuhiljaa kävelyäkin varmaan aletaan tapailla. Mutta siihen asti siis kasvetaan ja kaunistutaan, ja hyvinhän sitä painoa on viikossa kertynytkin. "Pikku-Robi" alias Glenn (en todellakaan tiedä onko Glenn  eniten isäänsä tullut, se vaan jotenkin niin toi Robin mieleen kun ensimmäisenä syntyi, voihan hyvin olla että joku muu veljistä lopulta muistuttaa isäänsä enemmän, aika näyttää...) on edelleen pikkuisin, mutta on saanut viikossa painoa pikku takapakistaan huolimatta jo yli 250g, ja painaa itseasiassa jo enemmän kuin viime pentueen pikkupojat samanikäisenä (joilla tosin vaikutti Mistyn maidontuotannon hidas alku). Isoimmat gansterit ovat Gil ja Gustav jotka jo ylittivät 700g rajan ja joihin en puntarissa eroa saanut. Muu porukka keikkuukin siinä 650g tietämissä, ja Glenniä lukuunottamatta kaikki ovat karvan vaille tuplanneet painonsa viikossa. Melkoisia "syömämiehiä". Ja tasapaksua porukkaa, Glennkään ei pistä pullukkamarsujen kasassa silmään. Minulla on tutina, että pirteä ja ketterä pikkupoika vielä näyttää isommilleen kuinka sitä ruokaa syödään. Nytkin sillä on vähän pienemmästä koostaan selkeästi etua maitobaarissa, mahtuu pienemmistä koloista etuilemaan ruuhkatilanteissa.


Tänään katselin seinäkalenteria ihan muut asiat mielessä, ja huvituin kun silmäni sattuivat 24. päivän kohdalle. Kukas siinä nimipäiviään vietteleekään, Kaapo, Gabriel, Gabriella. Hauska sattuma, kun pentuja pikakastoin laatikkonimillä, minulla ei ollut tästä aavistustakaan, mutta kiva että joukkoon osui 1 Gabriella. Joka muuten on jo saanut lisänimen Wilda-Gabriella, sillä kun on selässään samanlainen kuvio, "lokki", kuin Hipun emällä Wildalla. Muita lempinimiä ei vielä olekaan kuin että pikku-Glenniä toisinaan kutsutaan myös pöksymieheksi, sillä kun on toisessa takajalassaan hauska punainen pidempi housunpuntti.

Iloista huoliin. Hipulle nousi eilen illalla korkea 40,6C kuume. Onneksi olin päivällä hakenut varuiksi antibiootit apteekista, olin tosin miettinyt että lääkkeet kaapissa tekee ne tarpeettomiksi samaan tapaan kuin jos raahaisit sateenvarjoa auringossa tai pukisit kumisaappaat sienimetsään. No nyt niitä tarvittiin, onneksi ne olivat eikä niitä tarvinnut lähteä hakemaan ties mistä kaukaa, ja onni ovat maailman parhaat Tohtori ja Sisar Hento, joilta saa tukea ja neuvoja hädässä, kiitollisuus on taas kerran valtaisa. Aivan hirvittävän väsyneen oloiseksi mennyt mamma-ressu sai siis lääkityksen, ja kun vihdoin menimme nukkumaan, oli kuume laskenut jo asteella. Aamulla Hippu oli jo reippaampi, ja lämpökin on laskenut pikkuhiljaa päivän mittaan normaaliin. Nyt vain toivotaan, että lääkekuuri puree yhä ja kuume ei tule takaisin. Tämä saattaa johtua kohdussa näkyneistä vuotavista istukoista, toivottavasti ne kaikki ovat jo pikkuhiljaa tulleet ulos. Peppupyykki mammalle on ollut synnytyksen jälkeen ohjelmassa monta kertaa päivässä.



Huolimatta kovasta väsymyksestään on Hippu hoitanut lapsensa tunnollisesti. Ei ehkä välttämättä tunnu hyvältä imettää seitsemää nisistä roikkuvaa naperoa kun olet korkeassa kuumeessa ja ties kuinka kohdussa nipistelee. Urhoollinen mamma on kuitenkin jaksanut hoitaa jälkikasvunsa kunnialla. Laatikkoon se ei enää ainakaan päiväsaikaan jää nukkumaan, kun pennut on syötetty ja muuten huollettu siirtyy se muualle nukkumaan tai sitten pentukammarin portin taa vartioimaan. Tänään se on halunnut viettää aikaa pentujen nukkuessa meidän muiden seurassa, maata keittiön pöydän alla mummeleiden kanssa jne. Kun pentuhuoneesta kuuluu vakuuttavia ääniä seisoo Hippu nenä portissa kiinni ilmaisten halunsa päästä tarkistamaan tilanne. Ihan kaikki äänet eivät selkeästi vaadi toimenpiteitä koska ihan aina ei Hippu viitsi vaivautua.

Kipin kapin maitobaariin

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kuka kukin on

Tänään kun Daltonin muori oli aamupäiväulkoilullaan, sain napatuksi pari unista potrettiä pikku-Daltoneista.


Samalla  yritin tehdä tunnistuskaavion  kuka on kuka, uskokaa pois se ei ole niin helppoa valokuvasta käsin kuin luonnossa, jolloin voin tsekkailla kaikki mahdolliset tuntomerkit. Pidätänkin siis oikeuden virheisiin, lähinnä poikien suhteen joiden erottamisessa on kestänyt pidempään, tytöillä on todella selkeät tuntomerkit kunhan niitä pääsee katsomaan ylhäältäpäin. Pikku-Gennillä on hienot kolmiot parissa kohtaa joista sen heti erottaa, varsinkin nyt kun se on pyöristynyt ja alkanut kiriä muita sisaruksia kiinni. 


Hippu-muori oli toissaillan ja eilisen aamun todella rauhaton, se malttoi kyllä hoitaa ja ruokkia pennut, mutta käytti suuren osan ajasta tekemällä pesää kaikkiin mahdollisiin koloihin. Siinä vaiheessa kun vaatekaapin alahylly ei enää riittänyt ja Hippu tyhjensi jo seuraavankin, kyllästyin ja päätin että parempi katsoa kuin katua, varsinkin kun kätilö silloin yöllä oli hiukan unenpöpperöinen eikä nähnyt tulivatko kaikki istukat ulos. No harvemmin niitä kaikkia koskaan näkee, mutta tällä kertaa oheistoiminta ja Hipun olemus oli sellainen että alkoi vähän huolestuttaa. Lähdimme siis tohtorin tutkittavaksi. Hippu ultrattiin ja kohdussa näkyi vielä joitakin vuotavia istukankappaleita ja tulehdusarvot olivat hiukan koholla. Hippu sai pienen annoksen oksitoniinia ja kaiken varalta antibioottireseptin, tai oikeastaan eräs vanha käyttämätön resepti todettiin toimivaksi edelleen. Oksitoniini aiheutti ilmeisesti sen, että mikä kohdussa nyt sitten olikaan, tuli ulos ja Hippu rauhoittui pian kotiintulon jälkeen huomattavasti ja malttoi taas olla rauhassa pentujen kanssa laatikossa eikä kokoajan kuopinut vilttiä sieltä kasaan. Lämmötkin ovat (kop kop kop) pysyneet aisoissa, eikä antibioottireseptiä ole onneksi tarvinnut lunastaa. Jokohan tässä pikkuhiljaa uskaltaisi laittaa kaapista ulos pengotut koirapyyhkeet ja -peitot takaisin paikoilleen... Mammakoira ainakin on rauhoittunut ja viihtyy pitkiä aikoja pentulaatikossa kunnes haluaa ulkoilemaan. Ja tuli sille tänään ilmeisesti halu saada hetkeksi muutakin / aikuisempaa seuraa, kun se viihtyi jonkin aikaa meidän muiden seurana pentukammarin ulkopuolella, syötettyään ensin lapsensa umpiuneen. 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Pennut 3 vrk

Maitobaarissa ojennuksessa

Tänään pennut ovat 3 vrk "vanhoja" .  Kaikki sujuu edelleen samaan malliin, syödään ja nukutaan. Syömistä onkin harrastettu innokkaasti ja painot nousevat. Pienin pojista aiheutti tällaiselle hysteriaan taipuvaiselle kasvattajaihmiselle alkuun hieman huolta, kun sen paino putosi hetkeksi reilusti alle syntymäpainon. Se lienee ihan tavallista, mutta kun isommat sisarukset näyttivät vähän isommilta :D. No, nyt on siis ikää 3 vrk syntymästä ja kaikki ovat lihoneet reilusti yli syntymäpainonsa (+82 - + 150g ) joten voidaan vähän kai puhaltaa, joillakin on vain kasvuunlähtö hitaampaa. Pikkuisin on siis Glen 394g painollaan ja pentueen paksukainen on tällä hetkellä Gil joka päivän puntaroinnissa ei kuitenkaan vielä saanut puolen kilon rajaa rikki, 2g alle jäi... No, nämä tilanteet ovat muuttuvaisia, ja sittenhän vasta kun tosissaan ruvetaan (kiinteää ruokaa) syömään "veri punnitaan" :D . 

Kaikki ovat olleet kovasti reippaana maitobaarissa pienimmästä suurimpaan

Pieni baarikärpänen nukkuu, suu taisi unohtua syöntiasentoon

Tyttömäinen nukkumistyyli




maanantai 25. maaliskuuta 2019

Pennut syntyivät



Perjantain ja lauantain välisenä yönä alkoi tapahtua. Vaikka olin mittaillut Hipun lämpöjä tasaisesti 2 krt päivässä jo viikon, en ollut vielä onnistunut saamaan lämpöpiikkiä kiinni, lyhyempää tai pidempää hetkeä, jolloin nartun lämpö käy alhaalla ja josta voi päätellä synnytksen alkavan lähiaikoina. Tuumasin siis että tämänkin yön saamme vielä nukkua rauhassa. No, ei se ihan niin mennyt, klo 1-2 maissa Hippu alkoi petailla pentulaatikossa innokkaasti, ja läähätellä myös tavalla jolla nartut tapaavat läähättää synnytyksen lähestyessä. Aamuun mennessä ei tapahtunut mitään, ja tämä vaihe synnytyksessähän voi kestää pitkäänkin. Ennen puoltapäivää Hippu lurautti pentulaatikkoon isohkon määrän lapsivettä, josta tuumailin varsinaisen synnytyksen olevan piakkoin alkamassa. Ei alkanut ei, petailu ja läähättäminen jatkui entistä innokkaampana ja välillä Hippu lepäsi ja aloitti uudelleen. Loppuillasta minulla meni ns. hermo, aloin nähdä sen runsaantuntuisen lapsivedentulon takia silmissäni jo kaikkia kauhukuvia synnytyskanavaan juuttuneesta kuolleesta pennusta jne joten oli pakko soitella päivystävään eläinsairaalaan. Pyysivät käymään ja varmistamaan ultrassa että pennuilla on kaikki hyvin, ja ettei siellä tosiaan ole mitään tulppaa.
Jesh, klo 0.00 starttasin Hipun kanssa kotipihasta kohti Tammistoa. Sairaalassa todettiin, että synnytyskanava oli vielä tiukka, ei auki, ei tunnu tukkoa ainakaan tunnustelemalla, ja Hippu ultrattiin varmuudeksi kahteen kertaan, koska joidenkin pentujen pulssi oli hiukan tavallista alhaisempi. Kuulemma nukkuvilla pennuilla on näin (ja jälkiviisaana voidaan todeta että synnytyksen lähestyessäkin voi todennäköisesti näin olla :D ). Myöskin veriarvot olivat normaalit. Lopputulema oli,  että pennuilla on kaikki hyvin, tulppaa ei ole havaittavissa, ja meidät kotiutettiin joskus lähempänä klo neljää.
Olimme kotipihassa klo 4.30, ehdin ottaa pientä yöpalaa ja alkaa miettiä että uskaltaisiko tässä nyt jo toisen valvotun yön putkeen ollessa kyseessä hiukan torkahtaa... Odottavainen tunki sitä pohtiessani kylkeen, ja sain todeta että hetkinen vain, sehän supistelee! Hippu sai komennuksen pentulaatikkoon jonne se mielelään siirtyikin, ja ensimmäinen pentu syntyi klo 5.10. (Luojan kiitos jäi autosynnytys kokematta!). 
Ensimmäinen pentu oli poika, ja totesin sen synnyttyä, että pikku-Robihan sieltä taisi tulla. Hippu oli synnyttäjänä aivan loistava, kätilöpalveluita ei juurikaan tarvittu, mikä oli tietenkin hyvä senkin puolesta, että kätilö alkoi olla kaiken valvomisen jäljiltä hetkittäin vähän nuupahtaneessa tilassa eikä ihan aina ajan hermolla. Ensimmäiset 4 pentua olivat uroksia, ja alkoi jo pelottaa vitsailuni 7+1 pentueesta (kuten Hipun oma, ja sen emän pentue aikanaan) tulevan todeksi. No, sanonta "naiset ensin vaikka kaivoon", ei pitänyt tässä tapauksesa paikkaansa, seurraava oli tyttö, samoin seuraavat 2, joista olin tietysti asiaankuuluvan onnellinen, ihania poikia mitenkään väheksymättä, mutta sukupuolitasa-arvo on pentueessakin hyvä juttu. Viimeinen tytöistä syntyi klo 9.07 jonka jälkeen laatikossa pötkötti 7 tummahkoa kooltaan tasaisen  näköistä pentua. Ja niinhän ne olivatkin, painot väliltä 312-362g. Hippu on oikein hyvä ja omistautunut emo, maitoa tulee ja tuntuu riittävän (meijereiden koosta päätellen niin pitääkin) ja pennut ovat pirteitä ja jänteviä. Pidellään siis kädet ristissä, että kaikki hyvä jatkuu.

Eilen sain napattua ensimmäiset kuvatkin pikku punanenistämme, jotka perinteen mukaan saivat laatikkonimensä heti synnyttyään. G oli taas hiukan kinkkinen kirjain, pariin hätäratkaisuun taidettiin sortua :D , mutta ei nimi pentua pahenna jos ei pentu nimeä... He ovat siis täällä meillä ollessaan tunnetut nimillä (syntymäjärjestyksessä) Glen,Gil, Gustav, Greg, Giselle, Gabriella & Gina. On erittäin toivottavaa että he sitten aikanaan omissa kodeissaan saavat jonkun ikioman sopivan tarkasti mietityn kutsumanimen jota ei ole revitty kahdessa sekunnissa valvoneen kasvattajan väsyneistä aivoista :D


Onks kaikki ok?

Mamman vahtivan silmän alla


Vikinää ja maiskutusta

Pentueen vanhemmista


Pentueen isä,
Dirlian Viva Las Vegas "Robi"

s. 15.9.2011
Lonkat A/A
Silmät OK (21.1.2019)
SERT & vara-SERT 
Robin tiedot SKL:N KoiraNetissä

Robi on mukavaluonteinen walesiuros, lähtöisin pentueesta josta pidin kovasti. Robilla on kaksi aiempaa pentuetta maailmalla, ja voidaan sanoa, että se on jättänyt osaltaan jälkeensä mukavannäköisiä ja -oloisia pentuja ja tervelonkkaisia jälkeläisiä. Robia itseään on näyttelytetty valitettavan harvakseltaan, josta saa kyllä eniten ja paljon syyttää laiskaa kasvattajaa joka ei ole sitä jaksanut houkutella mukaan, omistajansa olisivat varmasti tuoneet... Taipumuskoe Robilta puuttuu, omistajansa mukaan se ei mökillä välitä uimisesta, mikä kyllä tuntuu vähän hassulta, kun muistaa kesää jolloin se sattui olemaan meillä samaan aikaan hoidossa siskonsa Venlan kanssa. Olin menossa taippareihin Venlan kanssa, ja sille täytyi pitää vähäsen uimakoulua ja heitellä riistakapulaa. Velipoika pääsi mukaan treeneihin, ja eipä aikaakaan kun sisarukset noutivat kilvan kapulaa. Venla kävi kokeessa hyvällä menestyksellä syksyllä, Robikin olisi pitänyt viedä heti silloin...





Pentueen emä:
Dirlian Double Sugar

s. 1.11.2015
Lonkat B/B
Silmät OK (12.4.2017)
2 x SERT (FI), 2xSERT (LV) 2xSERT (LT), 2 x CACIB
Hyväksytty taipumuskoe
MH luonnekuvaus suoritettu
Hipun tiedot SKL:n KoiraNetissä

Hippu on eräänlainen unelmieni täyttymys. Pidän sen emän Wildan luonteesta äärettömästi, se on oman Kukka-mummelini tytär. ja erittäin vahvasti emäänsä tullut, hyvässä ja pahassa. Tapanani oli sanoa, että haluan Wildan pennun. No, Wildahan antoi minulle pentueen jossa oli 7 urosta ja 1 narttu, voiko selkeämpää merkkiä olla, että tämä (Kulta-)Hippu oli siis jätettävä kotiin? (Varsinkin kun Wiltsu itse on samoin 7 veljen ainokainen sisko). Tietenkin se jäi kotiin! Päätös jota en ole katunut, vaikka Hippulainen nauttiikin jonkinlaista fb-julkusuutta tittelillä nuorisorikollinen erinäisten puuhastelujensa vuoksi, jotka onneksi näyttävät olevan taaksejäänyttä elämää, ainakin melkein. 
Hippuakin olisi voinut ahkerammin näyttelyttää, ehkä muotovalion arvosta puuttuva serti olisi ollut saatavissa innokkaammalla osallistumisella, syytämme taas sitä laiskaa kasvattajaa... Jatkamme tietenkin sertijahtia kunhan Hippu äitiyslomalttaan toipuu. Taipparikin meni hyväksytysti läpi toisella yrittämällä, ja kasvattajakin oppi ettei ehkä kannata (ikinä) juoksun jälkeistä masennusta potevaa narttua viedä kokeeseen... MH luonnekuvaukseen se joutui puolivahingossa, se oli tarkoitus viedä myöhemmin sinä keväänä, mutta joutuikin yllättäen paikkaamaan estynyttä veljeään. Eipä ehtinyt omistaja liikoja jännitellä! Luonnekuvauksessa se oli varsin kiva, leikkiä se ei viitsinyt eikä viehettä ajaa, mokomaa tekoturkista, mutta pelotteista se ei hätkähtänyt liikaa, ja mikä parasta, toipui niistä nopeaan. 
"Oikeassa elämässä" Hippu on pitkälti samanlainen kuin emänsä ja emänemänsä. Se ei ehkä ole niin itsepäinen ja itsenäinen kuin kahden edeltävän sukupolven edustajat, yhtä riistaintoinen kyllä. Varmasti osuutta on koulutuksellakin, tajusin aikoinaan tehdä sen kanssa enemmän töitä kuin Kukka-mummelin kanssa, joten elämä Hipun kanssa on paljon helpompaa.
MEJÄ-kokeeseenkin olemme Hipun kanssa eksyneet, treenailtuamme yhdessä sen veljen kanssa lähiseuduilla. Elämänsä ensimmäisellä pitkällä jäljellä vaikeahkossa maastossa Hippu jaksoi jäljestää urheasti loppuun asti vaikka näki kuinka työteko sitä väsytti. Harmittavasti viimeinen hukka tuli näköyhteyden päässä kaadolta, ja tulos jäi saamatta. Sen verran jäi asia harmittamaan, että varmasti jatkamme treenailua ja kokeisiinkin mennään taas joskus.