Pentueen vanhemmista

Pentueen isä,

Dirlian Viva Las Vegas "Robi"

s. 15.9.2011

Lonkat A/A

Silmät OK (21.1.2019)

SERT & vara-SERT 

Robin tiedot SKL:N KoiraNetissä

Robi on mukavaluonteinen walesiuros, lähtöisin pentueesta josta pidin kovasti. Robilla on kaksi aiempaa pentuetta maailmalla, ja voidaan sanoa, että se on jättänyt osaltaan jälkeensä mukavannäköisiä ja -oloisia pentuja ja tervelonkkaisia jälkeläisiä. Robia itseään on näyttelytetty valitettavan harvakseltaan, josta saa kyllä eniten ja paljon syyttää laiskaa kasvattajaa joka ei ole sitä jaksanut houkutella mukaan, omistajansa olisivat varmasti tuoneet... Taipumuskoe Robilta puuttuu, omistajansa mukaan se ei mökillä välitä uimisesta, mikä kyllä tuntuu vähän hassulta, kun muistaa kesää jolloin se sattui olemaan meillä samaan aikaan hoidossa siskonsa Venlan kanssa. Olin menossa taippareihin Venlan kanssa, ja sille täytyi pitää vähäsen uimakoulua ja heitellä riistakapulaa. Velipoika pääsi mukaan treeneihin, ja eipä aikaakaan kun sisarukset noutivat kilvan kapulaa. Venla kävi kokeessa hyvällä menestyksellä syksyllä, Robikin olisi pitänyt viedä heti silloin...

Pentueen emä:

Dirlian Double Sugar

s. 1.11.2015
Lonkat B/B
Silmät OK (12.4.2017)
2 x SERT (FI), 2xSERT (LV) 2xSERT (LT), 2 x CACIB
Hyväksytty taipumuskoe
MH luonnekuvaus suoritettu
Hipun tiedot SKL:n KoiraNetissä

Hippu on eräänlainen unelmieni täyttymys. Pidän sen emän Wildan luonteesta äärettömästi, se on oman Kukka-mummelini tytär. ja erittäin vahvasti emäänsä tullut, hyvässä ja pahassa. Tapanani oli sanoa, että haluan Wildan pennun. No, Wildahan antoi minulle pentueen jossa oli 7 urosta ja 1 narttu, voiko selkeämpää merkkiä olla, että tämä (Kulta-)Hippu oli siis jätettävä kotiin? (Varsinkin kun Wiltsu itse on samoin 7 veljen ainokainen sisko). Tietenkin se jäi kotiin! Päätös jota en ole katunut, vaikka Hippulainen nauttiikin jonkinlaista fb-julkusuutta tittelillä nuorisorikollinen erinäisten puuhastelujensa vuoksi, jotka onneksi näyttävät olevan taaksejäänyttä elämää, ainakin melkein. 

Hippuakin olisi voinut ahkerammin näyttelyttää, ehkä muotovalion arvosta puuttuva serti olisi ollut saatavissa innokkaammalla osallistumisella, syytämme taas sitä laiskaa kasvattajaa... Jatkamme tietenkin sertijahtia kunhan Hippu äitiyslomalttaan toipuu. Taipparikin meni hyväksytysti läpi toisella yrittämällä, ja kasvattajakin oppi ettei ehkä kannata (ikinä) juoksun jälkeistä masennusta potevaa narttua viedä kokeeseen... MH luonnekuvaukseen se joutui puolivahingossa, se oli tarkoitus viedä myöhemmin sinä keväänä, mutta joutuikin yllättäen paikkaamaan estynyttä veljeään. Eipä ehtinyt omistaja liikoja jännitellä! Luonnekuvauksessa se oli varsin kiva, leikkiä se ei viitsinyt eikä viehettä ajaa, mokomaa tekoturkista, mutta pelotteista se ei hätkähtänyt liikaa, ja mikä parasta, toipui niistä nopeaan. 
"Oikeassa elämässä" Hippu on pitkälti samanlainen kuin emänsä ja emänemänsä. Se ei ehkä ole niin itsepäinen ja itsenäinen kuin kahden edeltävän sukupolven edustajat, yhtä riistaintoinen kyllä. Varmasti osuutta on koulutuksellakin, tajusin aikoinaan tehdä sen kanssa enemmän töitä kuin Kukka-mummelin kanssa, joten elämä Hipun kanssa on paljon helpompaa.
MEJÄ-kokeeseenkin olemme Hipun kanssa eksyneet, treenailtuamme yhdessä sen veljen kanssa lähiseuduilla. Elämänsä ensimmäisellä pitkällä jäljellä vaikeahkossa maastossa Hippu jaksoi jäljestää urheasti loppuun asti vaikka näki kuinka työteko sitä väsytti. Harmittavasti viimeinen hukka tuli näköyhteyden päässä kaadolta, ja tulos jäi saamatta. Sen verran jäi asia harmittamaan, että varmasti jatkamme treenailua ja kokeisiinkin mennään taas joskus.